Alvorationin vuosi 2024 on ollut täynnä mielenkiintoisia haasteita, projekteja ja onnistumisia. Olemme jatkaneet merkittäviä panostuksia palvelumme kehittämiseen, jotta asiakkaamme pääsevät hyötymään automaation ja tekoälyn tuomista hyödyistä entistä tehokkaammin – joko itse kehittäen, tuettuna tai ostamalla kehittämiämme valmiita ratkaisuja.
Automaatiota palveluna
Vuoden suurin projektimme keskittyi automaatiopalvelumme kehittämiseen. Tavoitteenamme oli kehittää lähes kaiken kattava automaatiopalvelu, joka tarkoittaa asiakkaillemme edullista ja entistä tehokkaampi tapaa hyödyntää ohjelmistorobotiikkaa ja tekoälyä rutiinitöiden automatisoinnissa. Onnistuimmekin luomaan automaatioalustan, jossa robotin kuukausipalkka on keskimäärin vain 350 euroa, sisältäen ylläpitotyöt. Robotti pystyy suorittamaan sille opetettuja työtehtäviä tarvittaessa vaikka vuorokauden ympäri.
Vaikka olemmekin tyytyväisiä tuloksiin, tiedämme myös, että kehitystyö ei pääty tähän. Jatkamme tänä vuonna palvelumme hiomista entistä paremmaksi, jotta voimme vastata asiakkaidemme lisääntyviin tehostamistarpeisiin, muun muassa tekoälyn (AI) avulla. Tekoälyn hyödyntäminen osana low-code -automaatioita on myös ottanut harppauksen eteenpäin ja se tulee näkymään yhä enemmän osana palveluitamme vuonna 2025.
Vaikka tekoäly nouseekin keskusteluissa tällä hetkellä usein esiin, sääntöpohjaisen automaation tarve ei ole kuitenkaan vähentynyt. Suurin osa tehtävistä saadaan edelleen ratkaistua yksinkertaisilla automaatioilla, joiden kehitys ja käyttö on edullista. Kirjoitimmekin kesällä toteutetuista automaatioistamme taloushallintoon ja vuokranhallintaan liittyen.
Kokonaisvaltainen palvelumme on helpoin tapa automaation käyttöönottoon. Kun idea syntyy, me hoidamme kaiken siitä eteenpäin. Ohjelmistorobotti voi työskennellä vaikkapa ympäri vuorokauden suorittaen tarkasti sille opetettuja tehtäviä. Palvelumme koostuu muun muassa seuraavista osasista:
– Automaatioiden huolellinen suunnittelu, parhaan ratkaisuehdotuksen tekeminen sekä projektin dokumentointi
– Robotin ohjelmointi
– Automaatioiden ajaminen sekä niiden toiminnan varmistaminen, eli ylläpito
– Robottien työn seurantaan suunniteltu visualisoitu raportointi, joka tuo tiimeille näkyvyyden robotin työhön sekä sen tuottamiin hyötyihin.
– Läpinäkyvä ja ennustettava hinnoittelu

Robomentori – kehitä omaa osaamistasi
Robomentori-palvelumme on ollut yrityksemme alusta asti tärkeä osa toimintaamme. Meidän yhtenä tehtävänämme on kasvattaa automaatio-osaamista organisaatioissa, jotta automaation hyödyt saadaan realisoitua nopeammin. Kouluttamalla henkilöstöä kehitysinnostus ja työhön sitoutuminen kasvaa ja tehokkuus paranee. Yritykset ovat myös saavuttaneet merkittäviä kustannussäästöjä, kun kaikkea kehitystyötä ei tarvitsekaan ostaa kumppanilta. Kartoita siis, onko teilläkin jo innokkaita ja motivoituneita tulevia automaatiokehittäjiä!
Uusittu Robomentori-kokonaisuutemme vastaa paremmin eri tasoisten osaajien tarpeisiin. Järjestimme vuoden aikana useita perusteet-tason koulutuksia, joissa opiskeltiin automaatioiden rakentamista Microsoft Power Automate sekä UiPath StudioX -työkaluilla. Oppijat jatkoivat harjoitusten ja omien tehtävien automaatioiden avulla itseopiskelua kohti edistyneet-tason koulutusta, jossa syvennyttiin automaatiokehitykseen esimerkiksi monistettavuuden, valmiiden tekoälytoimintojen ja automaatioiden nopeuttamisen kautta. Robomentori-palvelustamme voi lukea lisää täältä.
Matalan koodin työkaluja (no code, low-code) käyttöönotossa ajatus on, että pienemmät automaatiot tehdään ensisijaisesti sen henkilön tai tiimin toimesta, jonka tehtäviä halutaan automatisoida. Työntekijät tuntevat omat tehtävänsä parhaiten ja voivat melko lyhyelläkin kouluttautumisella alkaa automatisoimaan omia ja tiiminsä työtehtäviään rutiinien vähentämiseksi. Aloittaminen on ilmaista ja teimmekin aloitusta varten keväällä lyhyen video- ja blogisarjan, jossa opetellaan automaation perusteita, sekä rakennetaan ensimmäiset automaatiot yhdessä.
Kuten tiedämme, vuosi 2024 oli monelle yritykselle ja yksilölle haastava. Monella yrityksellä hankintapäätökset siirtyivät, organisaatioita järjesteltiin uudelleen sekä aikaa käytettiin perusasioihin, kuten toimintojen ja järjestelmien ylläpitoon. On kuitenkin selvää, että yritykset, jotka pystyvät parhaiten hyödyntämään automaatiota ja tekoälyä osana prosessejaan, tulevat pärjäämään paremmin tulevina vuosina. Meidän tehtävämme on tukea tässä kehityksessä tehokkaan automaation ja tekoälyn käytön näkökulmasta.
Autamme mielellämme teitäkin tehostamaan toimintaa automaatiolla – laita meille viesti ja otetaan lyhyt tutustumispuhelu!